Blogiarkisto

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pälpätystä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pälpätystä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Jotain jo tiedossa ollutta, mutta myös jotain uutta

ANNESTA
Nimestä: Annen etunimi tulee Anne Frankin mukaan. Toinen nimi Yasmine oli Razokun ainoan Bratz- nuken nimi, hänen muistoaan kunnioittaen.

Iästä ja syntymäpäivästä: Anne on syntynyt 4.6. vaikka hän saapui tänne meille 1.2. Razoku halusi, että joillain hänen nukeistaan olisi kesällä syntymäpäivät, joten hän otti ja arpoi kännykkänsä avulla jonkun kesän päivämääristä. Anne täytti juuri 18 vuotta, eikä hahmo enää vanhennu tästä, jos ei ihmettä käy.

Luonteesta: Razoku halusi, että hänen vajavaisuutensa korjaantuisi nukkejen luonteissa. Siksi Annessa, kuten muissakin nukeissa, on jotain, mitä  Razoku ei ole. Razoku ei osaa miettiä ennen kuin sanoo jotain. Anne on rauhallinen, harkitseva ja hänellä on hyvä motivaatio tehdä asiat loppuun ajallaan ja kunnolla. Razokun omista luonteenpiirteistä Anne on saanut huonon ruuanlaitto-taidon, yhteistyökykyisyyden ja hervottoman hämähäkkipelon, joka Razokulla on kyllä ampiaisia kohtaan.

Tyylistä: Razoku ihailee suuresti erään ystävänsä Anan pukeutumistyyliä, siksi hän käyttää Anaa muusanaan, kun hän pukee Annea. Annen hippivaatteista monet ovat Razokun itsetekemiä ja jotkut ovat Razokun äidin vanhoilta barbieilta. Razokun omasta tyylistä yksi osa on hippiboyfriend, joka myös näkyy Annen pukeutumisessa.


CATHYSTÄ
 Nimestä: Cathyn etunimi tulee Cathy-kirjasarjan päähenkilön, Cathy Vickersin mukaan. Toinen nimi Shania taas tulee laulaja Shania Twainin mukaan, kuten Razokun oikea nimi Ella tulee laulaja Ella Fitzgeraldin mukaan.

Iästä ja syntymäpäivästä: Cathy on Razokun nukkeperheen vanhin ja Razoku halusi hänen olevan myös ikäisiään "vanhempi", siksi Cathyn syntymäpäivä on alkuvuodesta, 26.1. Cathyn hahmo ei myöskään vanhene nykyisestä iästään, joka siis on 19, ellei toisin tapahdu.

Luonteesta: Kuten kaikki tietävät, Cathy rakastaa bilettämistä, on luonteva miespuolisten henkilöiden kanssa ja juo, joskin kohtuudella. Häneenkin Razoku siis lisäsi asioita, joita Razoku ei itse todellakaan ole. Razokua ei ole myöskään koskaan kiusattu, toisin kuin Cathya. Razoku halusi Cathylle vahvan luonteen, jolla hän pärjäisi kaikkea sitä kateutta ja mustasukkaisuutta kohtaan, jota Cathy kokee muilta tytöiltä ja myöskin miehiltä. Kuten Razoku, Cathykin vihaa juoruilua ja on mahdollisimman luotettava kaikille itselleen tärkeille ihmisille. Ainoa ongelma on, ettei Cathy avaudu omista asioistaan kuin harvoin, sama vika kuin Razokulla.

Tyylistä: Ensimmäinen asia, mikä Razokulle tuli mieleen sanasta "pissis" oli PINKKI. Cathy pukeutuu paljon pinkkiin ja on melkoinen massateini. Hänen nykyinen meikkinsäkin on suloisen vaaleanpunainen. Tummaksi piirretyt kulmat ovast kovassa ristiriidassa Cathyn platinaisten hiuksien kanssa. Tämän "tummat-kulmat-vaaleat-kutrit"- ilmiön Razoku nappasi eräältä koululaiseltaan, jolla on aina huomiota herättävän tummaksi rajatut kulmat. Vaaleat hiukset, pitkän huiskea olemus ja joskus tyylikkäätkin vaatteet tulevat Razokun toiselta tärkeältä kaverilta, Elleltä. Punaiset huulet ovat ainoa osa Cathyn stock-meikistä, mikä on jäljellä, mutta vain siksi koska Razoku rakastaa punaista huulipunaa.


CATNIPISTA
Nimestä: Catnip-nimi on, ehkä jotkut jo sen arvasivat, Nälkäpeli-trilogian päähenkilön Katnissin lempinimi. Olisi noussut haloo, jos Razoku olisi suorakopioinut Katnissin oikean nimen, joten hän vähän vain lainasi Katnissin vihaamaa lempinimeä. Toinen nimi Christina tulee laulaja Christina Perrin mukaan.

Iästä ja syntymäpäivästä: Catnip on Razokun nukeista nuorin. On jo alkuvuodesta ja kesällä syntyneitä, siksi Razoku halusi Catnipin olevan syntynyt loppuvuodesta ja joulukuussa, lähellä joulua. Razoku säälii itse niitä, jotka ovat syntyneet lähellä joulua, heidän täytyy odottaa pitkä vuosi ennen kuin he saavat mitään lahjoja, ja sitten he saattavat saada vain puolet vähemmän niitä, joulu- ja synttärilahjat samassa. Jossain määrin Catnip tulee vanhenemaan, vaikka hän on koko ajan Annea nuorempi.

Luonteesta: Catnip on taipuvainen masennukseen ja hänellä on takana aika traagisiakin hetkiä. Siksi hän on hiljainen ja hyvin ilmeetön eikä hänellä ole paljon ystäviä. Catnip myös liikkuu paljon ja nauttii varsinkin juoksemisesta. Jälleen vastakohtia Razokun luonteelle ja ruusuiselle menneisyydelle. Mutta kuten Razokukin, Catnip vihaa kun häntä säälitään. Catnipin ja Annen sisarussuhde on lämmin, mutta sisaret ovat täysin erilaisia, kuten ovat Razoku ja hänen pikkusiskonsa. 

Tyylistä: Jos Razoku jotain ihailee, se on gootit. Razoku pukeutuu joskus kokomustaan ja goottimaisesti, mutta ei kukaan voi väittää että hän olisi gootti. Catnip on jo vähän lähempänä goottiutta, vaikka voisihan sitä vieläkin parantaa. Kuten Annen poskessa olevan tähden, on Catnipin poskessa olevan luuristin merkitys tuntematon, kummatkin on piirretty kajaalilla!


SIRÈNESTÄ
Nimestä: Sirène on ranskaa ja tarkoittaa Merenneitoa. Razoku myös harkitsi tytön nimeksi Arielia ja Tsumugia, mutta nekin olisivat olleet suorakopiointia. (Ja Razoku löysi jo erään Tsumugi-nimisen nukketytön!)

Iästä ja syntymäpäivästä: Kukaan, ei edes Razoku tai Sirène itse, tiedä, milloin Sirène on syntynyt. Hän on iältään jotain Catnipin luokkaa, ehkä pikkuisen, vuoden tai pari, vanhempi.

Luonteesta: Razoku on jo pitkään halunnut oppia viittomakieltä ja hän halusi jollekin nukelleen hahmon, jonka pitäisi käyttää sitä. Kuuroa hän ei kuitenkaan (ei millään pahalla siis) halunnut, joten toinen ryhmä, joka viittomakieltä käyttää, on mykät. Ja sehän olisi ollut tylsää, jos Sirène olisi ollut VAIN mykkä, sehän olisi joskus voinut salaperäisesti parantua. Mutta koska tytöllä ei ole kieltä, ei hän pysty puhumaan. Ei milloinkaan.

Punaiset hiukset ja kielettömyys on jo muutamalla Nälkäpeli-fanilla tullut yhdistettyä avox-tyttö Laviniaan. Puhun syvällä totuudenmukaisuuden rintaäänellä: Razoku ei ajatellut Laviniaa SEKUNTIAKAAN luodessaan Sirènelle hahmoa. Sirène on toki ainut  Razokun nukeista, joka perustuu johonkin jo valmiiksi luotuun hahmoon, mutta se ei ole Lavinia. Jotkut ehkä arvasivatkin, se on Pieni merenneito, enemmänkin sen Disney-versio eli Ariel. Pyrstön muuttuessa jaloiksi punahiuksinen Ariel menettää äänensä. Kuka tajusi Arielin ja Sirènen yhteyden?

Sekä Razoku että Sirène pitävät muiden ihmisten kuuntelusta ja elehtivät paljon kehollaan (joskin Sirènelle se on pakollista).

Tyylistä: Jos jokin on suloista Razokun mielestä, se on lolitat! Aina kun Razoku bongaa jostain lolitaksi pukeutuneen, hänen tekee mieli mennä halaamaan häntä! Siksi jonkun hänen nukeistaan oli TIETYSTI pakko olla lolita, ja suloisen söppänä Sirène oli kuin luotu siihen hommaan. Razoku myös RAKASTAA punaisia ja varsinkin kiharia hiuksia! Punaiset hiukset myös yhdistävät Sirènen jo edellä mainittuun Arieliin.


~ ~ ~ ~ ~ ~


Jaa mikäs ihme tämä postaus oli? Tämän toivoin selkeyttävän kaikkien jotain nukeistani miettineiden mieliä. Kerroin siis jotain, jota en välttämättä olisi halunnut kertoa. Idea lähti Nokin blogin postauksesta "Entä jos kaikki olisi toisin?"

Ilmeiseksi varmaan kävi, että jokaiseen nukkeen olen tunkenut palasia itsestäni ja palasia, joita toivoisin itsessäni olevan. Halusin myös painottaa, että vain pienet osat ovat "kopioituja" ja jotain tämmöistä mälsää. En tahdo että kukaan tulee väittämään minun kopioineen nukkejaan tai nukketarinaansa.

Nukketarinasta muuten, monet toivovat jatkoa tarinalle. Mille tarinalle? Ranskankielisellä otsikolla varustetulleko? Se tarina on kerrottu jo. Seuraavaksi on luvassa muuta, esim. Annen syntymäpäivistä, Catnipin ja Cathyn menneisyydestä ja on siellä vähän Sirènestäkin jotain. Tulossa myös photoshootteja jokaisesta nukestani, erityisesti vähän taka-alalle jääneestä Cathystä.

Anteeksi tämä tekstipainoitteinen postaus! Toivon, että nautitte edelleen seurastamme ja jatkatte blogimme lukemista innolla! Kiitos kaikista kommenteista, jopa pieni sellainen piristää!


Razoku + mun tytskyt 


lauantai 16. kesäkuuta 2012

Olen palannut!

Heippa, Razoku täällä pitkästä aikaa!
 
Syy pitkään poissa olooni: Olin Turussa puolentoista viikon partioriparilla! (Merenrannalla kovassa viimassa teltoissa yöpyminen aiheutti minulle kurkkukivun ja sairaan olon.)
Sain paljon uusia ystäviä ja joidenkin kanssa keskustelin nukeistakin. 

Mutta nyt olen tullut jäädäkseni, onhan nyt PITKÄ KUUMA KESÄLOMA! Kaiken päälle sain vanhemmiltani täydellisenä yllätyksenä rippilahjaksi Canon 600D kameran! Kuvien laatu siis paranee, heti kun opin käyttämään tätä vehjettä! Kaverini kyllä opetti aika hyvin, ja harjoittelun tuoksinnassa otin kuvia, jo 18- vuotiaasta, Annesta! (synttärit oli 4. pvä, niistä sitten joskus lisää!)



 (Se on Annen oma varjo se!)






Vähän on valoitusten kanssa ongelmia, kuten myös tarkentamisen. En kuitenkaan halua käyttää automaattia, joten koettakaa kestää, kyllä minä tuota manuaalia opin käyttämään!


Hyvää kesän alkua! 
Razoku + Anne


keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Miksi hän on täällä?- part 4 (KT)

(RazoHUOM: Mitä SUURIMMAT pahoittelut! Tämä on ollut kuvattuna jo varmaan viikon, mutta en ole saanut aikaiseksi postata tätä! Pari päivää sitten yritin, mutta kun olin kirjoittanut suurimman osan tarinasta, failasin ja teksti poistui. Ja sitten tänään tein saman uudelleen, ja teksti poistui. Oli aika motivaatioton olo sen jälkeen)


Kun tunsin koneen laskeutuvan ja kuulin etäisesti kuulutuksen, keräsin tavarani ja olin valmiina pakenemaan lemmikkieläin- ruumasta.
Catnip: "Heippa eläimet!"


Pikaisen soluttautumisen matkustajien sekaan ja turvatarkastusten läpi mentyäni matkasin lentokentän läheiselle paikkakunnalle, jossa Anne muistaakseni asui. Mutta MISSÄ siellä?
Cat: Hrrr, täällä on vielä kylmempi kuin lentokoneessa! Minun on pakko löytää Annen asuintalo...

Cat: Hm? Kukas tuolla on?

Cathy: "Voi miten surkeaa ja surullista..."
(Katsokaa TÄMÄ niin tiedätte mitä Cathy tekee tuolla!)

Cat: Oh, tuohan on se Annen kämppis!

Cat: *kerää tavaransa*

Cat: Voi ei, minne hän ehti mennä, pakko löytää Anne!

Cat: *juoksee Cathyn perään*


Ja niin, löysinhän minä Cathyn avulla Annen luokse. Kun alku järkytyksestä toivuttiin, Anne tivasi minulta tänne saapumiseni syytä, tapaa ja tarkoitusta.

RADIO: "Minusta tuntuu että sormessa on haava. I think I have a sore in my finger...."
Cat: *sammuttaa*

No, olen olellut täällä jo parisen viikkoa, ja harjoitellut ahkerasti Suomea. Vaikka en edes tiedä saanko jäädä tänne.

Kaiken tämän ajan Anne on soitellut hirveästi puheluita, en edes tiedä minne kaikkialle. Itse en ole suostunut vastata, jos äiti on yrittänyt soittaa.

Tuo Annen kämppis, Cathy, oli aluksi hyvin kriittinen sitä kohtaan, että jäisin tänne. Nyt hän on enää kriittinen. Onneksi hän vähän leppyi kun lupauduin nukkumaan sohvalla.

Anne: *tulee sisään*

C: "Moi Anski!" ^^
A: "Hei..." *menee yläkertaan*

*teps*

Cat: "Oh, m-moi?"

A: "Moi Catnip! I have something for you, minulla on jotain sinulle!" ^^

Anne on aloittanut ärsyttävän tavan sanoa asiansa minulle sekä englanniksi että suomeksi. Että oppisin suomea paremmin.

A: "Ensin myöhästynyt joululahja, first your christmas present, it's a bit late. Sorry."
Cat: "I don't care, kiitos."

Cat: *avaa*

Cat: "Oh, it's a shirt. Thanks, I like it, Hell Bunny is very good brand."

A: "Hyvä että pidit, it's nice that you like it. Nyt vielä toinen yllätys, now another suprise..." *piilottelee jotain selkänsä takana*

A: "TADAA!" ^^

Cat: "?!" *hiustöyhtö*

A: "Se on koulupukusi, it's your school uniform. Ilmoitin sinut vaihto-oppilas kouluun, I inform (tosi huono sanavalinta) you to a school for exchange students. Sen takia sait äidiltä (väliaikaisen) luvan jäädä tänne, that's why mum let you stay here."

A: "Kokeile sitä yllesi, try it on. Menen viemään ulkovaatteeni, I go and take my extraordinary clothes away, heippa!" *lähtee*

Cat: *lysähtää*

Mitähän tästäkin sitten tulee?

JEE, vihdoin sain sen julkaistua (tässä siis Razoku)! Tämä kuvatarina tuotti TODELLA paljon ongelmia, nyt on helpottunut olo kun sain tehtyä valmiiksi.

Okei, vähän infoa siitä mitä täällä on tapahtunut. Catnip siis aloitti tuossa 9. pvä tätä kuuta 5. luokan tuolla koulussa, johon myös ilmoitettiin Noki-chanin pikkutyttö (dal) Cora.

Olimme tyttöjen kanssa yökyläilemässä Nokilla tuossa 5.-6. pvä, ja kuvasimme siellä tarinan, jonka Noki julkaisi blogissaan. Se on aika tärkeää Catnipin suhteen, joten käykää katsomassa se


Laitan tuosta vierailusta kuvia sitten seuraavaan postaukseen, tai sitten joku tytöistäni. Riippuu vähän.


Kiitos kaikille lukijoillemme, teitä on jo 120, ja anteeksi vielä tämä poissaolo!

Razokunne ~, (päätähtemme) Catnip (ja sivuosissa Anne ☮ ja Cathy ♥)

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Luukku 11: Juhlapostaus osa 2, Q&A + "Mitä on olla normaali?" (KT)



 *tap tap*

 Cathy: "Hehee, tervehdys rakkaat lukijat!" ;)

 C: "Ehdittekös jo luulla mua Anskiksi?"

 C: "Eipä ihme, sillä lainaan hänen vaatteitansa! Annoin hänelle luvan pukea mut hänen mielestään kivasti."

 C: "Ja tämä vaatteiden vaihto- ideahan oli sitten mun, älkää kehuko vain Anskia!"

 C: "Ja tietysti mäkin sain pukea Anskin omasta mielestäni kivasti. Tuus tänne Anski!" ;)
A: "En minä halua, nolottaa!"

 C: "No tuu nyt! Ei se oo niin paha!" ;D *vetää*
A: "Ja pyh....." :/

 *teps*

 C: "TADAA, tässä on Neiti Anskimme!" :D
A: "Ärh..."

 A: "Nolottaa, en halua olla pukeutut näin, varsinkaan ihmisten ilmoilla, AAAGH....!"
C: *istuu*

 C: "Tules Anski istumaan tänne kanssani!"

 A: "Joo joo..." *istuutuu*

 C: "No niin, tänään siis on ohjelmassa Q&A eli QUESTION & ANSWER! Eli te kysytte, me vastaamme!"

 C: "Ja kyssärit, kiitos!"
Razoku: *ojentaa*


 C: "Katsotaas, mitä täältä löytyy..." *avaa*

 *vyöryy*

 C: "Oho, paljon on kyssäreitä!" :D

 A: "VOI EI, tässä menee koko ilta!"

 C: "Tästähän se lähteepi ja tosi mielenkiintoisella kysymyksellä:
Anne: Mitä mieltä olet REHELLISESTI Cathystä?"

 A: "Umph, miksi heti näin vaikeita?"

 A: "No tuota, jos nyt ihan rehellisiä ollaan...."

 A: "Niin Cathy on mielestäni röyhkeä, aika itsekäs, antaa tyhmiä lempinimiä, vastuuton, juhlii liikaa, esineistää miehiä....."
C: *lyhist*

 C: "Argh, olenko mä näin kaamee tyyppi?!" D:

 A: "Ja... Kyllä sinä olet ihan mukava, osaat kyllä ajatella minuakin kun et tule kännissä kiusaamaan minua, teet myös hyvää ruokaa...." *ujost*

 C: "No voi, miten söppänää! :3 Ja kyllähän mä tiesin etten oo nii kamala tyyppi!"
A: "Juuri kun pääsin sanomasta...." -.-

 C: *nostaa kysymyslistan*

 C: "Seuraava kysymys onkin esitetty minulle:
Mikä on parasta tekemistä heti biletyksen jälkeen?"

 C: "No ihan heti kun tulen juhlimasta, syön joskun raikkaan hedelmän. Viinan maku ja väsymys turruttaa, siks raikas hedelmä kohentaa oloa mukavasti."

 C: "...ja tietysti on kiva mennä katsomaan nukkuvaa Anskia...." ;)

 A: "ANTEEKSI MITÄ!?" >:O

 C: "Ja seuravaan kysymykseen! Se on meille molemmille:
Mitkä ovat lempiruokanne?"

 C&A: "Hmmmmmmm..." *jäätynyt tuijotus*

 A: "No, minä itse olen vegetaristi, en siis syö punaista lihaa, kalaa enkä kanaa. Siksi lempiruokani taitaa olla perunapurjososekeitto. Cathykin osaa tehdä sitä ihan hyvin nykyään." :)

 C: "Mä en ole noin eettisesti aatteleva, joten sanonpa, että suosikkiruokani on tonnikalasushi! Ne ovat tosi nannaa, varsinkin soijan kanssa!"

 C: "Seuraava kysymys:
Onko teillä exiä? Jos on niin kertokaas heistä"
A: "Hah, en minä alentuisi seurustelemaan vielä, kun pitää koulutkin käydä loppuun!" *epämääräinen huitaisu*

 C: "Hohhohhoh!" >8D

 C: *tsih* "Jos mä rupeisin kertomaan kaikista mun existä, nii me ei päästäis täältä KOSKAAN pois! Enkä mä ees muista kaikkia!" :D

 C: "Ja sitten seuraava kysymys....."

 R: "RAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH!!!"
C&A: "?"

 A: "No mikäs nyt Razoku?" :o
R: "EN JAKSA, en minä jaksa kuvata kaikkia kysymyksiä! Ja ihmisetkin kyllästyisivät jos te vain istutte siinä ja vastaatte kysymyksiin....!!" >:o

 C: "No sittenhän jatkamme vastailua näin "Ei kuvallisesti"!"

A: Eli tässä on Anne! :)
C: Ja tämä fontti on Cathy, jatkakaamme kysymyksiin vastailua!



Miten teillä menee koulussa?

A: No minulla ainakin menee tosi hyvin, sain juuri yhdestä yhteiskuntaopin esseestä täydet pisteet! Nyt ainoana pään vaivana on Vanhojen tanssit, jonne minulla ei ole vielä pariakaan...

C: Mun koulu menestys ei oo noin mukava. Just reputin yhen matikan kurssin, mutta onneks sain yksityisopetusta Anskilta ja uskoisin pääseväni läpi uusinnan avulla.... 



Mikä on tuhminta teissä itsessänne? >8)

A: .....eihän tuollaista voi sanoa! Voiko laskea tuhmaksi sen, että syön edelleen liikaa herkkuja...?

C: Voi pikku Anski. >;) Oletpas viaton! Sulla varmaan tuhminta on sun alusvaate- kokoelmat!

A: No ei yksillä koko elämäänsä pärjää!

C: Hehheh ;) No minussa tuhminta saattaa olla.... Jos tarkkoja ollaan.... Se että en osaa sanoa mikä on tuhminta? Ehkä se ettei minulla ole kovin suurta siveysrajaa...



Mihin matkustaisitte nyt jos saisitte mennä minne tahansa?

C: Mä ainakin lähtisin jonnekin lämpimään, kuten vaikka Espanjaan! Siellä on hyvän näköisiä miehiäkin... ;)

A: Minä lähtisin USA:han, tapaamaan Catnipia, äitiä ja sinne jääneitä kavereita! On niin kova ikävä, että!



Mitä mieltä olette teknologiasta?

A: Ei erityisemmin hankalia ymmärtää. Mutta minun ainoat tekniset vempaimet ovat puhelin, TV ja tietokone.

C: Sama homma! Paitsi että käytän Anskin tietsikkaa ja Anskin TV:tä... :D



Mitkä ovat lempiesineenne? Kuvia?

C: Mä rakastan mun punaisia korkkareitani! Vaikkakin ne hiertää rakkoja... D:



A: Minun suosikkiesineeni on videokamerani, haluanhan elokuvaohjaajaksi. ;)



Cathy; Mitä tekisit jos prinssi kosisi sinua, mutta hän olisikin hirvittävän ruma?

C: Hohhoh, jos en olis pinnallinen, sanoisin Anskimaisesti "ei sillä ulkonäöllä ole väliä", mut en mä nyt haluais rumaa miestä miehekseni. Enkä edes halua naimisiin, vapaushan siinä menis!



Anne; Mitä mieltä olet rasismista?

A: TURHAA! Halla-ahot sun muut persuilijat, joiden mielestä ulkomaalaiset ovat huonoja, voivat painua sinne minne pippuri kasvaa! Meidän koulussamme on paljon "tummaihoisia" ihmisiä, jotka tarvitsevat englannin kielistä opetusta. Ja olen tutustunut pariin heistä, ja he ovat tosi mukavia!



Cathy; Vastaatko pian Hazelin ystäväpyyntöön DollBookissa? T: Sacchan :--D

C: "Cathy Timber on nyt henkilön Hazel Mizuno ystävä" ;)



Miten vietätte joulua?

A: Kotona USA:ssa meille tuli joulupukki aina siihen asti, kun Catnip täytti kymmenen. Hänelle muuten oli iso shokki kun hän sai kuulla ettei Pukki olekaan totta... ;D

C: Meillä vietettiin aina kolmistaan joulua, paketit ilmestyivät aina kuusen alle. Kun täytin 14, rupesin laittamaan jouluruoan äidin kanssa. Lopulta se jäi kokonaan kontolleni....



Miten kuvailisitte pukeutumistyyliänne?

C: Minun tyyli on naisellinen ja ainakin miehille silmän ruokaa antava! ;) Pidän lyhyistä hameista, käytän myös yhden mielipiteen mukaan "massavaatteita", esim. legginsejä, tunikoita ja uggejakin löytyy. 

A: Minä taasen olen hippi, en yritä kulkea massan mukana! Ostan suurimman osan vaatteistani kirpparilta, siksi ne ovat vähän kulahtaneen näköisiä. Katson myös tosi tarkasti, miten, mistä tai missä vaatteeni ovat valmistettu. En todellakaan haluaisi pukeutua lapsityövoimalla jäniksestä tehtyyn ja hiekkapuhallettuun jakkuun!



Millaisia nukkeja haluaisitte kavereiksi?

A: Erilaisia. Haluaisin että kaverini ovat uniikkeja. Tietysti uskottavuus, luotettavuus ja hyvä huumorintaju olisivat tärkeitä juttuja.

C: Luottofrendi pitää kaikki salaisuudet sisällään, eikä hauku selän takana. Toivoisin myös frendeiltäni rehellisyyttä, etteivät vain mielistelis. Myös biletyshenkisyys ois aika kiva... ;)



Tykkäättekö tyttöjen juorukerhoista?

A: En erityisemmin. Ei niissä ole mitään hienoa, juorukerhoissa siis. Olisi kyllä kiva olla perillä kaveripiirinsä asioista, mutta selän takana puhuminen ei ole kiva juttu.

C: Mä VIHAAN juorukerhoja! Jos on luottofrendejä, ne ei juoruile. En harrasta juoruilua saati selän takana puhumista. Vihaan sellaista.



Onko Razoku puhunut teille mahdollisista uusista kämppiksistä?

C: ....ei itse asiassa. Ja toivottavasti ei tulekaan, ei meidän kämppään yksinkertaisesti mahdu!

Razoku: Hehhehheh... >8)



Ketkä ovat kaikkein parhaimmat ystävänne?

A: Minulle kaikki ystävät ovat samanarvoisia, ehkä joskus pienenpänä on ollut jotain bestiksiä...

C: Sama juttu, mutta viime aikoina oon viettäny paljon aikaa Mollyn kanssa. Puspus, my babe <3



Cathy; Millainen oli lapsuutesi?

C: Oikeastaan supermukava! Mun vanhemmat lellitteli mua ja äiti oli mun kaa kotona, koska se ei jalkavammansa takia voinu käydä töissä. Sit ku menin kouluun musta tuli pian luokan prinsessa ja kaikki ihalili mua... >:)



Miksi Cathy muutti Annen luo?

C: Koska mun vanha kämppis heitti mut ulos sen asunnosta! Meillä oli niin erilaiset unirytmit, että se ei kestänyt. Eikä se tykkänny mun kissasta.

A: ....olisiko minullakin oikeus heittää sinut ulos? Meillä on eri unirytmit ja minä en pidä Grasista...

C: Mut sä tykkäät mun ruuasta, eikö? ;)

A: Niin... Totta.



Cathy; Onko alkuperäinen hiustesi väri noin blondi?

C: Ei ihan, ne ovat oikeasti kellertävämmät. Halusin vaan ihan valkoiset hiukset, niin ihmisille jäis enemmän muistettavaa. Blondeja tyttöjä on paljon, mutta montakos valkotukkasta tunnette? ;)



Anne; Miten ja milloin aiot juhlia 18- vuotia synttäreitäsi?

A: Jaa... En ole kyllä ehtinyt miettiä tuota. On vielä niin pitkä aika niihin synttäreihin! Ehkä kutsun kavereita kylään, voisin myös ottaa vähäsen jotain shampanjaa. Ei siis mitään suurbileitä, mitä Cathy varmaan pitäisi.

C: ...kun täytin 18... Niitä bileitä en unohda K-O-S-K-A-A-N-!



THE VIIMEINEN KYSYMYS:
Mitä on tuossa Annen salaisessa laatikossa?
A: Voi ei, ei se niin salainen ole, kun Cathy on sitä toitottanut. Siellä on vain pinnejä sun muita ylimääräisiä asusteita, katsokaa vaikka:
C: Todellisuudessa se on vain piilottanut kaikki salaisuutensa pois tuolta, esim. merkillisen kummalliset alusvaatteensa... ;)




 C: "HUOOH, vihdoinkin se on OHI! Se oli ISO työ!" *levähdys*

 A: "Totta puhut! Olis se iso työ!" *venyyyytys*

 C: "Hei Anski, oletko muuten miettinyt, miks me ollaan näin... Tavallisia?"

 A: "Sinäkö muka tavallinen? En erityisemmin. Mistä tuli tuollainen mieleen?" *asettaa sukkanauhaa*

 C: "No siis kun tosi monet nuket on sellasia taikatyttöjä tai taikaolentoja tai "Aliceja" tai jotain semmosia. Miks me ollaan näin tavallisia?!" *pomppaa ylös*

 C: "Mut jos me oltais taikaolentoja, mä olisin varmasti se kaunis hyvis Alice! Sä olisit..." 

 C: "Kauhea pahis mummeli joka vain söisi suklaata ja tappaisi viatonta kansaa!" *osoitus*

 A: *nousee* "MITÄH!?"

 A: Miksi MINÄ olisin paha? Ja miksi juuri MUMMO?!" D:

 A: "Nyt koet kyllä mummohyökkäykseni!" >:o *lähtee jahtaamaan Cathyä*

 C: "Hehee, kaunis Alice karkaa paikalta!" :D *juoksee pakoon*

 A: "KIINNI!" *kaatuu*
C: "IIK!" *jää alle*

A: "Sinä senkin kakara!" *sekoittaa Cathyn tukkaa*
C: "Iik, älä senkin ilkimys!" :D
A: "Ja muuten, kiitos kaikille kysymyksen lähettäneille, arvostimme kysymyksiänne kovasti!" "Nyt saat katua kaikkea pahaa mitä olet tehnyt!"
C: "IIIIIIIK!"

















Annenne ☮, Cathynne ♥ ja Razoku ~