Blogiarkisto

tiistai 13. joulukuuta 2011

Luukku 13: Pyhän Lucian päivä

"Legenda Pyhästä Luciasta, katollisen kirkon pyhimyksestä, kertoo, että Lucia oli rikkaan perheen tytär, joka jäi ilman holhoojaa isänsä kuoltua. Tuohon aikaan ilman holhoojaa ei nuori tyttö voinut olla, siksi Lucialle piti hankkia aviomies. Kun aviomiestä alettiin etsimään, Lucian äiti sairastui vakavaan sairauteen, josta ei voinut toipua. Lucia kuitenkin rukoili Pyhän Agathan haudalla, että hänen äitinsä pelastuisi. Kun äiti parani, Lucia omistautui kristinuskolle ja päätti pysyä Neitsyenä Pyhän Agathan tavoin.

 Kun Lucia kieltäytyi menemästä naimisiin, mustasukkainen sulhanen ilmiantoi hänet viranomaisille, koska tuohon aikaan Roomassa kristinusko oli kielletty. Lucia todettiin syylliseksi ja rangaistukseksi hänet pakotettiin vietäväksi bordelliin. Tarun mukaan Jumalan pyhä henki kuitenkin täytti Lucian niin painavaksi, ettei suurimmatkaan hevosvaunut voineet häntä siirtää.

 Koska yritys viedä Luciaa bordelliin ei onnistunut, hänet päätettiin polttaa. Mutta Pyhän Hengen täyttämänä Luciaa ei myös saatu poltettua. Siksi hänet lopulta surmattiin miekalla.

 Toisen tarun mukaan uskovaista Luciaa oli ahdistellut ei-uskovainen mies, koska oli ihastunut Lucian silmiin. Koska ahdistelu jatkui ja jatkui, päätti Lucia saada asian loppumaan. Hän repi silmänsä päästään ja lähetti ne hopeavadilla miehelle, joka oli niihin silmiin niin kovasti ihastunut."

 *puuuuh*






Hyvää Lucian päivää, Cathynne ♥
Luciasta kertoneen tietotekstin on kirjoittanut Razoku Wikipedian pohjalta OMIN SANOIN.

6 kommenttia:

  1. Ooo, miten hieno! Itse en ole kuullut kuin tämän jälkimmäisen.. tarun. Mutta eniveis, kuvat olivat superhienoja. Toi silmäside on mahtava!
    Njau, muutenkin rakastan tätä joulukalenteria. ♥ Innokkaasti luen, mutta olen yleensä vain liian laiska kommentoimaan, anteeksi. ^^'

    VastaaPoista
  2. ihana!! eikö luciaa esitä cathy?

    VastaaPoista
  3. Lawley: Kiitos kommentistasi! Ei se laiskuus mitään haittaa, hienointa on tietää että en tee tätä kalenteria turhaan! :)
    PeAcHu: Kyllä, Cathy esittää Luciaa. Kiitos kommentista :)

    VastaaPoista
  4. Ah! Olen koko elämäni ajan missannut ne hetket kun joku on kertonut mulle Luciapäivän ideaa ja siitä Luciasta kaikkea, mutta kiitos sinun, olen taas kärryillä. Ihania kuvia ja sopii loistavasti tarinoihin. Molempiin. Ja Cathy roolissa oli loisto veto 8)

    VastaaPoista
  5. Tästähän on 3 eri tarua? Ja tätä en oo kuullu. Tai sitten en jaksanu kuunnella koulussa. :DD Mut millä värjäsit ton jutun mikä Cathyllä on silmies ympärillä? tai siis sen veren nii mil teit sen?

    VastaaPoista
  6. LAURI: Ole hyvä vain! :D Itseäni kiinnostaa kaikenlaiset tarut, oli ne sitten uskonnollisia tai ei. Ja Cathy... Oli jotenkin sarkastista laittaa hänet tuohon rooliin :D

    Sweet Candy Doll: En tiedä kolmannesta tarusta, nämä kaksi vain tiedän. Ja veri Cathyn naamalla on akvarellivärikynällä tehty, lähti ihan pyyhkimällä pois. :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita!